Joogamuodot
Tutustu samoihin asentoperheisiin eri opetusperinteiden kautta. Nimiä, tukia, hengitystä ja siirtymiä on verrattava erikseen.
Astangajooga
Asentojen, siirtymien, hengityksen ja suunnatun katseen järjestelmä. Kuusi sarjaa kuuluvat elävään opetusperinteeseen, jossa on eroja opettajien välillä.
Lue tästä opetustavasta →Hathajooga
Hatha tarkoittaa laajaa kehollisen joogaharjoittelun perinnettä. Vanhemmissa teksteissä käsitellään asentoja, hengitystä ja muita harjoitusmuotoja. Nykyiset tällä nimellä pidettävät tunnit voivat erota sisällöltään ja tahdiltaan.
Lue tästä opetustavasta →Iyengarjooga
Iyengarjoogassa kiinnitetään yksityiskohtaista huomiota kehon sijoitteluun. Tuet, kuten palikat, vyöt ja peitot, voivat muuttaa tehtävää ja helpottaa tietyn toiminnon tutkimista.
Lue tästä opetustavasta →Vinyasajooga
Vinyasaharjoittelussa siirtymät yhdistävät asennot hengitykseen. Järjestys, tahti ja asentojen valinta voivat vaihdella tuntien välillä.
Lue tästä opetustavasta →Yinjooga
Yinharjoittelussa käytetään verrattain liikkumattomia, pidempään pidettäviä asentoja. Tutulla muodolla voi olla eri nimi, tuki tai lihastyön määrä kuin aktiivisella joogamuunnelmalla.
Lue tästä opetustavasta →Restoratiivinen jooga
Restoratiivisessa harjoittelussa käytetään tukia vähentämään asennossa pysymiseen tarvittavaa ponnistelua. Peittojen, tyynyjen tai muiden apuvälineiden sijoittelu on osa muotoa.
Lue tästä opetustavasta →Sivanandajooga
Sivanandaopetuksessa kahdentoista perusasennon kokonaisuus sijoitetaan tavallisesti laajempaan harjoitukseen, johon kuuluu valmistautuminen, hengitys ja lepo.
Lue tästä opetustavasta →Ymmärrä liike.
Löydä oma muotosi.
Perinne asiayhteydessään
Asentojen nimet ja järjestykset liittyvät nimettyihin opetusperinteisiin. Erot pysyvät näkyvinä.
Ymmärrettävä liike
Selitykset seuraavat tuentaa, painoa ja liikettä. Perinteiset käsitteet pidetään erillään anatomisista ja lääketieteellisistä väitteistä.
Seurattavat lähteet
Voit seurata alkuperäisaineistoa. Opettajan menetelmäkuvaus dokumentoi harjoitustavan; se ei yksin vahvista kliinistä hyötyä.